18.9.2008 10.39

Eläinlääkintähuoltolain valmistelu keskeytetty - eläinsuojeluvalvonnan parannukset vaakalaudalla

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry:n tietoon on tullut, että jo pitkälle edennyt uudistusprosessi eläinlääkintähuoltolain osalta on keskeytetty. SEY paheksuu tärkeän lakiuudistuksen viivästymistä ja muistuttaa, että eläinsuojeluvalvonnan epäkohtiin on saatava muutos.

Ehdotus uudistetuksi eläinlääkintähuoltolaiksi on äskettäin ollut lausuntokierroksella. SEY ja muut eläinsuojelujärjestöt jättivät lakiehdotuksesta lausuntonsa. Valmisteilla ollut laki oli SEYn näkemyksen mukaan merkittävä pyrkimys parantaa eläinten hyvinvointia Suomessa.

Alkuperäisessä lakiehdotuksessa on otettu huomioon mm. eläinsuojeluvalvonnan kestämätön nykytilanne, jossa kunnaneläinlääkäreillä on kaksoisrooli valvontatehtävien suorittajana ja eläinlääkäripalvelujen antajana. Rahaa oli varattu kunnille käytettäväksi haluttaessa erillisten valvontaeläinlääkärien virkojen perustamiseen. Lakiesityksen mukaan rahan olisi pitänyt olla korvamerkittyä nimenomaan valvontaeläinlääkäreiden virkoihin käytettäväksi, eikä sitä olisi voinut käyttää muuhun tarkoitukseen.


”Eläinsuojeluvalvontaan tarvitaan pikaisesti lisäresursseja. Nykyinen tilanne on eläinten hyvinvoinnin kannalta kestämätön. Lakivalmistelua on viipymättä jatkettava ja valvontaeläinlääkäreiden virkoihin varattu raha on sisällytettävä lakiin vähintään ehdotuksen mukaisena”, vaatii toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitosta.  


SEY on lähettänyt asiasta vastaavalle ministeri Anttilalle kirjeen ja pyytänyt vastausta siihen, miten eläinsuojeluvalvontaan varatut rahat tullaan sisällyttämään lakiehdotukseen, kun eläinlääkintähuoltolakia aletaan käsitellä uudelleen.


Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry
p. 050 371 2740  

sähköposti: helina.ylisirnio@sey.fi

www.sey.fi