27.2.2007
Eläinten pidon valvonta ontuu
Helsingin Sanomien mielipideosastoPirkko Kiviaho (HS 16.2.) ja Helena Haajanen (HS 22.2) nostivat esille Suomen Eläinsuojeluyhdistys SEY:täkin huolestuttavan asian eläinsuojelun valvontavastuusta. Eläinsuojelulain mukaan käytännön valvontavastuu on kunnan- ja kaupungineläinlääkäreillä, terveydensuojeluviranomaisilla ja poliisilla. Läänineläinlääkärit ohjaavat ja valvovat kunnaneläinlääkärien toimintaa, ja niiden yläpuolella on Elintarviketurvallisuusvirasto.
Viranomaiset eivät muiden töidensä ohella aina pysty riittävän hyvin paneutumaan eläinsuojeluvalvontaan. SEY:n 130 vapaaehtoista eläinsuojeluvalvojaa paikkaavat tätä aukkoa ja käyvät tarkastamassa paikkoja, joissa epäillään eläinten huonoa kohtelua tai hoitoa. He tekevät tätä valtion vastuulle kuuluvaa työtä palkatta ja omalla ajallaan.
SEY:n valvojilla ei kuitenkaan ole viranomaisoikeuksia. He voivat antaa ohjeita ja neuvoja mutta eivät ehdottomia määräyksiä. Tarpeen tullen heidän on pyydettävä apua viranomaisilta.
Viranomaisillakin on erilaisia näkemyksiä eläinten pidon ja hoidon hyväksyttävästä minimitasosta, eikä laissa ja säädöksissä ole kaikkeen tarkkaa vastausta. Hankaluutena ovat myös sellaiset eläinten omistajat, joiden eläintenpito jatkuvasti häilyy hyväksyttävyyden rajamailla. Kunnaneläinlääkärien valvontatoimintaa vaikeuttaa sekin, että he joutuvat valvomaan omia asiakkaitaan.
Niinpä monet SEY:n valvojat ovat uupuneet työtaakan ja viranomaistuen puutteen takia.
Laki ei salli eläinten pidon valvontaa pistokokein eikä rutiinitarkastuksin, vaan edellyttää, että on aihetta epäillä epäkohtaa eläinten pidossa. SEY on jo vuosien ajan ehdottanut, että tuotantoeläinten pitopaikoissa käytäisiin rutiininomaisesti, jolloin omistajaa voitaisiin neuvoa ja opastaa ilman eläinsuojelutarkastuksen ikävää leimaa. Ehdotus rutiinitarkastuksista ei kuitenkaan ole saanut riittävästi poliittista kannatusta, koska sen on katsottu loukkaavan ihmisten yksityisyyttä.
Palovaroittimia ei ole SEY:n ehdotuksista huolimatta vieläkään määrätty pakollisiksi kaikissa tuotantoeläintiloissa vedoten mahdollisiin aiheettomiin hälytyksiin. Vakuutusyhtiöillä olisi tässä kädenojennuksen mahdollisuus tuottajille alempina vakuutusmaksuina, mikäli eläintiloissa on palovaroitin.
Ilmeinen epäkohta eläinsuojelun toteuttamisessa ovat myös lain rikkomisesta annetut rangaistukset. Ongelmana ei ole laissa säädetty rangaistusasteikko vaan sen soveltaminen. Syyttäjät jättävät monet tapaukset kokonaan syyttämättä tai syyttävät räikeissäkin tapauksissa vain eläinsuojelurikkomuksesta. Oikeus ei voi antaa rangaistusta, joka olisi ankarampi kuin syyttäjän vaatima.
Valitettavan tavallista on, että eläintä julmasti kohdellut ei saa mitään rangaistusta, "parhaassakin" tapauksessa vain pienet sakot ja lyhyen eläintenpitokiellon, jonka noudattamisen valvominen on oma ongelmansa.
Viime vuonna SEY:n valvojat tekivät yhteensä 2370 eläinsuojelutarkastusta. Vain 15 % niistä ei antanut aihetta mihinkään toimenpiteisiin. Valvojille on tähänkin asti pystytty korvaamaan vain osa kuluista, mutta SEY:n taloudelliset edellytykset ylläpitää koko maan kattavaa valvojaverkostoa ei tule jatkossa olemaan mahdollista.
Käytäntö on osoittanut, että SEY:n valvojien toiminta on välttämätöntä eläinsuojelun tason säilyttämiseksi. Valtion pitäisi ottaa nykyistä suurempi vastuu eläintenpidon valvonnasta ja valvonnan kustannuksista.
Helinä Ylisirniö
Toiminnanjohtaja
Suomen Eläinsuojeluyhdistys ry
