15.7.2009 13.56

SEYn tutkintapyyntö Hyrynsalmen hirviratsastuksesta

SEY on jättänyt ao. tutkintapyynnön Hyrynsalmella heinäkuussa 2009 tapahtuneesta tapauksesta.

 

 

Hyvä Poliisipäällikkö Pertti Rönkkö

 

SEY tekee tutkintapyynnön toissasunnuntain ja viime maanantain välisen yön aikana Hyrynsalmessa Hyrynjärvellä tapahtuneesta hirvellä ratsastuksesta (5.-6.7.2009), josta uutisoitiin mm. Ilta-Sanomien verkkosivuilla 8.7.2009 http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1708782.

 

Kyse on siis tapauksesta, jossa nuorten miesten kalastajaporukka on suunnitellut ennalta uivan hirven (luonnonvaraisen eläimen) selkään hyppäämistä huvittelutarkoituksessa. Lisäksi viime perjantain Helsingin Sanomissa (10.7.2009) hirven selkään hypännyt Romppainen vihjaa toistavansa tapauksen, mikäli vastaava tilanne tulee eteen.

 

Tapaus on herättänyt paljon keskustelua jäsenistömme keskuudessa sekä varsinkin internetin keskustelufoorumeilla. SEY katsoo, että kyse on yksiselitteisesti eläinsuojelurikoksesta (RL 17 luku 14 §).

 

SEY nostaa erityisesti esille eläinsuojelulain 3 pykälän (Eläinsuojelulaki 4.4.1996/247). Lainkohdan mukaan eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä ja tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Laissa sanotaan, että asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, mitä on pidettävä tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan tuottamisena eläimille.

 

Eläinsuojeluasetuksen 12 §:ssä kielletään eläimen tarpeeton pelottelu tai kiihdyttäminen. Pykälän toisessa momentissa tuodaan myös esiin, että eläintä ei saa vahingoittaa tai käsitellä väkivaltaisesti. SEY katsoo, että luonnonvaraisen eläimen selkään hyppääminen on jo itsessään väkivaltaista toimintaa.

 

Eläinsuojeluasetuksen 14 §:ssä tarkennetaan eläinsuojelulain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan tuottamista eläimelle. 8-kohdan mukaan edellä mainittua kärsimystä, kipua tai tuskaa aiheuttaa muu sellainen eläimeen kohdistyva toiminta tai toimenpide, joka aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa.

 

SEY toteaa, että uivan luonnonvaraisen eläimen selkään hyppäämistä ei missään tilanteessa voida pitää tarpeellisena. Ilta-Sanomien uutisessa Romppainen on myöntänyt, että eläin on ollut tapauksesta kauhuissaan. Tämä voidaan tulkita täysin tarpeettomaksi kärsimyksen aiheuttamiseksi. Myös tapaukseen liittyvä eläimen tarpeeton pelottelu ja varsinkin kiihdyttäminen on ollut täysin tarpeetonta. Moitittavammaksi teon tekee vielä tekijän ymmärtämättömyys tilanteen vakavuudesta ja välinpitämättömyys niin eläinten hyvinvointiin, kuin säädettyyn lakiinkin. Tähän asiaan indikoi sekä ennalta suunniteltu ”tempun” tekeminen ja saman ”tempun” toistaminen mahdollisuuksien mukaan.

 

Mikäli tutkinnan tulos tukee SEYn käsitystä tilanteesta, pyydämme poliisia ryhtymään asianmukaisiin toimenpiteisiin. Pyydämme myös saada tietää asiaa tutkivan virkamiehen yhteystiedot, jotta pystymme mahdollisesti keskustelemaan asiasta hänen kanssaan.

 

Ystävällisin terveisin ja vastausta odottaen,

 

Toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö

p. 050 371 2740

sähköposti: helina.ylisirnio@sey.fi