Eläinsuojelu

Tuttuni soitti, että naapurinsa ulkovarastossa on kissa, joka ei tahdo pysyä pystyssä. Omistajasta ei ollut tietoa. Neuvoin soittamaan löytöeläinkotiin. Sieltä oli sanottu, että kissa täytyy viedä eläinlääkärille. Pieneläinlääkäripäivystys oli kymmenien kilsojen päässä. Lähempänä oli suureläinpäivystäjä, joka varmasti ottaisi kissan vastaan. Varovaisesti tiedustelin, että saavatko he vietyä kissan eläinlääkärille. Vaikeaa oli, ja kun saunakin oli päällä. Niinpä… kävin ottamassa saunan pois päältä ja lähdin hakemaan kissaa.

Teimme parin viikon sisällä kaksi lähes identtistä kierrosta. Vaatii vähän järjestelyä, kun käyntikaverini asuu eri paikkakunnalla kuin minä ja eläinsuojelupaikatkin olivat vähän eri suunnilla. Eka kerralla ei joka paikassa oltu kotona ja neuvojen kysymisen jälkeen sain ohjeistuksen, että uusintakäynnit olisivat paikallaan muutamassa paikassa. Ekalla kerralla saimme yhden paikan onnellisesti päätökseen. Siellä uskottiin vapaaehtoisen eläinsuojeluvalvojan neuvoja ja tehtiin parannuksia.

Eläinsuojeluvalvoja tavallaan tottuu ikäviin eläinkohtaloihin. Siis sillä tavalla, että ihan jokaista asiaa ei voi surra suremistaan eikä yöuniaan voi menettää. Tai tähän on ainakin pyrittävä. Siinä vaiheessa, kun mikään ei tunnu miltään, on nämä hommat parempi lopettaa. Kyllähän sitä usein kiroaa ihmisten edesottamuksia liittyen eläimiin. Joskus joku eläinkohtalo koskettaa mieltä niin pahasti, että itkua ei voi välttää. Tällainen tapaus oli esimerkiksi se, kun löytyi eräs vanha koira, joka oli ihan hirmuisen laiha ja iho huonossa kunnossa. Sitä ei vaan voinut käsittää, että miten joku voi kohdella ihmisen parasta ystävää tuolla tavalla. Nyt haukun on hyvä olla.