Ollaan menty taas renkaat vinkuen Urhon kanssa, ja kiirettä pitää. Tampereen eläinsuojelukenttä on muutoksessa, ja eläinsuojeluviranomaiset vaihtuvat niin, ettei meinaa perässä pysyä. Toisaalta on hienoa verkostoitua, ja tutustua uusiin samanhenkisiin ihmisiin, mutta toisaalta tuntuu, että kellään ei kohta ole kunnollista kokonaiskuvaa asioista. Meillä on vaihtunut juuri sekä läänineläinlääkäri sekä kaupungineläinlääkäri, ja valvontaeläinlääkärikin lähtee hetkeksi hakemaan uusia haasteita lähiaikoina. Onneksi valvontaeläinlääkärin sijainen vaikuttaa innokkaalta ja yhteistyöhaluiselta.

Kävimme uuden valvontaeläinlääkärin, vanhan valvontaeläinlääkärin ja poliisin kanssa tarkastuskierroksella viime viikolla. Poliisin tutkja lähtee mukaan yleensä silloin, jos tiedämme etukäteen, että eläimen omistaja on väkivaltainen tai narkomaani, tai tapauksen tutkinta on muuten vaan hankalaa. Meillä on onneksi Tampereella oma eläinsuojeluasioihin erikoistunut poliisi, jonka kanssa pystyy joustavasti etukäteen sopimaan yhteisistä käynneistä. 

Tällä kertaa kävimme sellaisessa kodissa, jossa toistuvasti jätetään eläimet pitkiksi ajoiksi yksikseen asuntoon kun juhlavaihde jää päälle. Lisäksi vanhalla narttukoiralla teetetään peräkkäisistä juoksuista pentuja, vaikka omistaja asian kiistääkin. On aina yhtä jännä tunne nähdä ihmisen valehtelevan kirkkain silmin, vaikka kumpikin tiedämme asioiden todellisen laidan. Hän vain sattuu hankkimaan uusia koiranpentuja aina tasavälein, "emmä tiiä keltä, ku se tuli vaa yhen tyypin kautta", eikä todellakaan tiedä mitään mistään myynti-ilmoituksista. Ja seinänaapuritkin (tässä, edellisessä ja sitä edellisessä asunnossa) ovat "sellasia koiria vihaavia kyyliä" jotka tehtailevat ilmoituksia ihan vain kiusatakseen. On se hirveää, millaisia naapureita toisilla, eläinrakkailla kansalaisilla voi olla... 

Samalla kertaa kävimme toisen asiakkaan luona, joka on jo saanut rangaistuksen eläintenpidostaan. Lemmikkien kohtelu ei tunnu ilmoitusten perusteella miksikään muuttuneen, mikä saattaa kertoa jotain eläinsuojelurikosten rangaistuksista Suomessa. Ei niillä ainakaan pelotevaikutusta tunnu olevan.

Urhon kanssa olemme vierailleet useaan otteeseen myös (edellisissä kirjoituksissa mainitun) nuoren koiranomistajaneidin luona, varmistaaksemme ettei tilanne heti luisu takaisin vanhoille raiteille. Asunto on pysynyt kohtuullisessa kunnossa, ja vierailuilla on alkanut tuntua siltä, että kyse alkaakin olla jo enemmän ihmisen kuin eläimen suojelusta. Mutta mikäs siinä. Ajattelin joskus ottaa oman koiran mukaan ja pyytää tyttöä ulos koiransa kanssa, jos vaikka näyttäisin vähän lenkkimaastoja. Huomasin käynnillä, että vaikka koira nyt muuten voi hyvin, sillä ei ollut petinään kuin lakana lattialla, ja sen iho oli hieman jo hankautunut jaloista kovan makuualustan vuoksi. Keksin pistää ystäväni, Kangasalan alueen eläinsuojeluvalvoja Hanna Heinon, tukiporukan nettisivulle viestin, että jos jollakulla sattuisi olemaan käytettyä koiranpetiä tarpeettomana. Tunnissa viestiin oli vastannut jo moni, eikä tainnut mennä vuorokauttakaan, kun minulle toimitettiin uudenveroinen koiranpeti Tampereelle. Auttavainen eläintenystävä oli jopa ommellut siihen uudet hienot pehmusteet. Käväisin viemässä pedin koiralle, mutta keksin vasta myöhemmin, että olisi ehdottomasti pitänyt ottaa kuva koirasta uudella makuupaikallaan, lähetettäväksi lahjoittajalle. Ihmisiä on nimittäin helppo saada mukaan auttamaan silloin, kun työn tulos näkyy jossain ihan konkreettisesti. Rahan laittaminen keräyslippaaseen on ihan eri asia, kun se, että näkee ihan itse, miten juuri tietty eläin on avusta hyötynyt.

Pyöräytin Urhon myös huollossa, jossa se sai kesärenkaiden lisäksi kunnon sisäpesun. Eihän eläinten kuljetukseen tarkoitettu auto millään voi olla aina karvaton ja kuraton, mutta muutaman villikissakeikan jäljet oli kyllä jo vähän turhankin hyvin aistittavissa, yhdellä jos toisellakin aistilla. Nyt on auto niin puhdas ja raikas, ettei sillä melkein henno ajaa. Loppuviikosta sitä ei varmaan tunnista taas kuran alta, on nimittäin lähes joka päiväksi on vähintään yksi eläinsuojelukeikka sovittuna. Pääsen nyt entistä paremmin käynneille muutenkin, kun työajat vaihtuu muutaman viikon päästä ihan kokonaan. Tein pieniä elämänmuutoksia, ja otin vastaan sellaisen työn, että ehdin entistä enemmän möyriä tässä loputtomassa eläinsuojeluhetteikössä.

Nyt on Seyn porukalla täällä Pirkanmaalla sellainen yhteinen tohina päällä, että kesä näyttää todella lupaavalta. Saas nähdä mitä kaikkea tästä vielä seuraa.

Tiia

Kevätaurinko rupeaa pilkistämään jo pikkuhiljaa säteitään helmikuun lopussa - onneksi -, se ehkä tuo minullekin mielenrauhan, jos nämä kovat pakkaset hellittäisivät ja lumipyryt loppuisivat. Olen muutaman kuukauden seuraillut Koiraa kotonaan.

Kevätkään ei tuonut rauhaa mieleeni, oli pakko ajella ohitse ja katsastaa, mitä kuuluu Koiralle.

Ensin ajelin isolla tiellä, mihin näkyi suurin osa aitauksesta. Mitä näinkään? Lunta oli suuret määrät, mikä ei kummastuttanut minua, koska täällä päin on lunta tullut aikamoiset kinokset, mutta sitten ajattelin: entäpä jos Koira on jäänyt katolta putoavan lumen alle!

Eläinsuojeluvalvoja Satu Grönroos muistuttaa tarinallaan loukutetusta kissanpennusta, kuinka ehdottoman tärkeää on huolehtia myös kissan hyvinvoinnista.

Kuvat ja kursivoidut kohdat: kissojen kotihoitajat.