Usein kysyttyä koira-asioista
Super Dogchaser koirankarkoitin
Palaa otsikoihin
SEY on pyytänyt LIV-kanavaa lopettamaan Koirakuiskaaja -ohjelman lähettämisen
Palaa otsikoihinSEY on saanut runsaasti palautetta Liv-kanavan ohjelmistossa lähetettävästä Koirakuiskaaja-ohjelmasta, jossa Cesar Millan toimii ns. ongelmakoirien kouluttajana. Millanin metodeja pidetään eläinten hyvinvointipiireissä epäeettisinä, eikä hänen käyttämiään koirankoulutusmetodeja voi mitenkään suositella. Lisäksi koirakuiskaaja-tittelin käyttö on vähintäänkin harhaanjohtavaa.
Useat kansalliset ja kansainväliset eläinsuojelujärjestöt, koirankoulutusorganisaatiot sekä eläinlääkärijärjestöt eri puolilta maailmaa ovat julkaisseet maaliskuussa 2010 yhteisen lehdistötiedotteen, jossa varoitetaan mm. Millanin käyttämistä metodeista. http://www.dogwelfarecampaign.org/press-statement.php
Myös Helsingin yliopiston eläinten
hyvinvointikeskus on välittänyt tämän tiedon verkkosivuillaan
http://elaintenhyvinvointikeskus.edublogs.org/2009/12/28/1146/
Osa
Millanin metodeista on tehokkaita ja jopa eettisen tarkastelun
kestäviä. Se ei poista
sitä tosiseikkaa, että osa hänen metodeistaan on vahingollisia ja
nimenomaan koiran hyvinvoinnin vastaisia, vaikka saattaisivatkin
helpottaa koiranomistajan elämää. Millanin ”pehmeä” imago tekee asiasta
asiasta jopa vaarallisemman: monet erehtyvät pitämään
hänen käyttämiään menetelmiä koiraystävällisinä, vaikka totuus on
toinen.
LIV-kanava
näytti Suomessa syksyllä 2010 jakson, jossa Millan totutti
koiraa ja
kissaa toisiinsa siten, että koiralla oli sähköpanta. Totutustilanteessa
Millan antoi koiralle sähköiskuja sen reagoidessa kissaan. Asiansa osaava kouluttaja
voi ja pystyy käsittelemään vaikeitakin koiria ja tilanteita ilman
sähköä.
Monilla eri koulutustavoilla voi päästä samaan lopputulokseen, mutta joidenkin metodien lopputuloksena on tottelevainen ja onneton koira ja toisten metodien lopputuloksena tottelevainen ja onnellinen koira. Eläinsuojelujärjestö ei voi tukea mitään koulutusmetodeja, joissa eläimiä kohdellaan kovakouraisesti tai käytetään sähköä.
SEY onkin pyytänyt Liv-kanavaa ottamaan nämä näkemykset huomioon ja poistamaan Koirakuiskaajan ohjelmistostaan.
Palaa otsikoihin
Super Dogchaser koirankarkoitin
SEY on saanut lukuisia yhtedenottoja myytävänä olevasta Super Dogchaser-tuotteesta.
http://www.ensi-ilta.fi/cgi/v2/shop.cgi?cat=kodinelektroniikka,opcode=showProduct,prod_id=sd977
SEY muistuttaa, että EU:ssa tavara saa liikkua vapaasti, eikä tuotteen myyminen ole sen takia kielletty. Tuotteen käyttäminen on kuitenkin laitonta.
SEY on tarkistanut asian Eviralta, jolle viranomaisena nämä asiat kuuluvat.
Laite aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä ja tuskaa, mikä on
selvästi kielletty eläinsuojelulaissa: "2 luku Eläintenpito, 3 §
Yleiset periaatteet: Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa
aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan
tuottaminen eläimille on kielletty."
Mikäli jonkun nähdään tällaista tuotetta käyttävän, hänestä tulee tehdä heti rikosilmoitus poliisille.
SEY on esittänyt yritykselle toiveen, että kyseinen tuote poistettaisiin myynnistä.
Palaa otsikoihin





