Pentutehtaan kasvatti
Tosikertomus"Eläinlääkäriaseman kautta luokseni päätyi koiranpentu, joka oli tuotu sinne lopetettavaksi. Edelliset omistajat olivat kahdessa viikossa kyllästyneet pentuun."
"Pentu oli todella huonossa kunnossa, kun se tuli luokseni: se oli pieni ja laiha ja täiden vallassa. Halusin kuitenkin pennun omakseni ja päätin hoitaa sen kuntoon."
"Pentu oli lähtöisin huonosti hoidetusta paikasta, jossa lauma koiria saa lisääntyä keskenään. Edelliset omistajat olivat ostaneet pennun erään kaupungin torin laidalta, jonne pennun "kasvattaja" oli sen tuonut myyntiin. Siitä oli maksettu 100 euroa. Kauppakirjan mukaan pentu oli luovutettu seitsemän viikon ikäisenä, mutta todellisuudessa se oli noin seitsemän viikon ikäinen tullessaan minulle. Luovutushetkellä sillä oli siis ollut ikää ehkä viisi viikkoa."
"Koiran ollessa seitsemän kuukautta sille tuli ensimmäinen juoksuaika. Juoksusta seurasi paha kohtutulehdus, jonka vuoksi koira steriloitiin kiireesti. Leikkauksen jälkeen eläinlääkäri kertoi, että koiran kohtu oli niin epämuodostunut, että sinne kertyneet eritteet eivät päässeet poistumaan ja aiheuttivat tulehduksen."
"Koira on nyt neljävuotias, mutta sillä on jo todettu alkava nivelrikko sekä erittäin paha allergia lukuisille ruoka-aineille."
"Liian aikainen vieroitus ja ankea pentuaika ovat jättäneet jälkensä myös koiran psyykeen. Ongelmat näkyvät koiran kyvyssä luottaa ja tutustua uusiin asioihin. Se on muun muassa kova pelkäämään erilaisia asioita ja saattaa purra pelästyessään. Lisäksi uudet sosiaaliset tilanteet stressaavat sitä niin, että se menee helposti "lukkoon" ja saattaa siinä tilassa ollessaan käyttäytyä aggressiivisesti."
"Tiedostan kuitenkin itse koirani ongelmat ja osaan käsitellä sitä niin, että vältymme onnettomuuksilta. Mutta esimerkiksi lasten kanssa en anna sen olla koskaan."
"Koirani on minulle ihana ja rakas, mutta paljon turhaa olemme joutuneet kokemaan sen terveyden ja luonteen takia. Totta kai koiria on erilaisia, mutta tässä tapauksessa sisäsiitos ja huonot olot ovat jättäneet koiraan syvät jäljet."





