KARHU (Ursus arctos)
Karhu on maamme suurin petoeläin ja on ainoa laji heimossaan Suomessa. Monet karhulajit muualla maailmassa ovat huomattavasti suurempia kun meidän oma ruskeakarhumme. Isosta koosta huolimatta karhua on lähes mahdotonta päästä luonnossa näkemään. Hyvät aistit, kyky liikkua äänettömästi, taito piiloutua ja pitkä talviuni pitävät karhun poissa ihmissilmien näköpiiristä.
Ravintokäyttäytymiseltään karhu on laaja-alainen. Karhulle kelpaavat niin puunsilmut, marjat, toukat kuin tukevampikin liha-ateria kauriista hirveen. Suurin osa, noin 70% karhun ravinnosta on kuitenkin muuta kun lihaa, mistä kertoo myös karhun hampaisto, joka on kehittynyt sekaravintoa hyödyntävän eläimen hampaistoksi.
Karhun elämää ohjaa ravinnonhankinnan lisäksi lisääntymistarve. Vuotuinen elinpiiri karhulla onkin hyvin laaja. Uroskarhu saattaa liikkua jopa 60 km halkaisijaltaan olevalla alueella karhunaaraan tyytyessä kolmasosaan uroksen liikkuma-alueesta.
Karhu on yksi maailman hitaimmin lisääntyvistä nisäkkäistä. Naaraskarhu synnyttää vain 2-3 vuoden välein jälkikasvua, saaden ensimmäiset pentunsa vasta kolmevuotiaana.
Karhulla on ns. viivästynyt sikiökehitys. Viivästynyt sikiökehitys tarkoittaa sitä, että vaikka karhu parittelee kesä-heinäkuussa, munasolu kiinnittyy emokarhun vatsassa vasta joulukuussa, jolloin karhusikiön kehitys alkaa.
Karhu synnyttää pentunsa helmikuussa talvipesään. Syntynyt karhunpentu saa kevättalven ajan ravintoa emonsa rasvaisesta maidosta.
Karhun talviuni on mielenkiintoinen. Karhun ruumiinlämpötila ei talviunen aikana laske kuin muutaman asteen normaalista 37 asteen lämpötilasta. Sydämen syke puolestaan laskee jopa alle 10 lyöntiin minuutissa, normaalisti sen ollessa noin 40 lyöntiä / min.
Ravinto talviunen ajaksi karhulle muodostuu kesällä kerätyn vararasvavaraston turvin ja karhu laihtuu jopa 30% talviunen aikana kuluttaessaan rasvavarastojaan.
Vettä karhun elintoimintojen ylläpitämiseen syntyy myös vararasvavarastojen polttamisen yhteydessä. Karhu ei syö, ei virtsaa, eikä ulosta talviunen aikana ja karhun noustua keväällä talvipesästä saattaa onnekas luonnossa kulkija löytää keväthangelta karhun ”pihkatapin”.
