Koirien ja susien johtajuudesta

Kirjoittaja tiedetoimittaja Helena Telkänranta

  

SUDESTA KOIRAKSI

Koirien käyttäytymiseen vaikuttaminen – eli muun muassa kouluttaminen sekä käyttäytymisongelmien ratkaiseminen ja ennaltaehkäiseminen – onnistuvat sitä paremmin, mitä syvällisempi on koiranomistajan tai -kouluttajan ymmärrys koirien kokemusmaailmasta, yksilöiden ja rotujen eroista sekä koiran synnynnäisestä ja opitusta käyttäytymisestä.

 

Susien ja koirien käyttäytymistutkimuksen edistyminen viime vuosikymmeninä on kumonnut useita aikaisempia uskomuksia. Susien käyttäytyminen on osoittautunut osittain toisenlaiseksi kuin ennen luultiin, ja toisaalta koiran ja suden käyttäytymisen erot ovat osoittautuneet suuremmiksi kuin ennen luultiin. Suuren yleisön keskuudessa kohtaa kuitenkin edelleen vanhentuneita käsityksiä susista – samoin kuin sitä, että näistä käsityksistä vedetään suoraan johtopäätöksiä koirien koulutukseen.

 

Synnynnäisestä käyttäytymisestä on aiemmin ollut tapana puhua myös vaistoina ja vietteinä, mutta eläinten käyttäytymisen tutkijat eivät nykyään enää juurikaan käytä näitä sanoja. Syynä on se, että vanhat vaisto- ja viettikäsitteet olivat kaavamaisia, oppimisen merkitystä aliarvioivia, ja lisäksi moneen ”viettiin” niputettiin aivan erillisiäkin asioita. Näistä syistä viettinäkökulmasta on ollut jopa haittaa koirien käyttäytymisen perusteellisemmalle ymmärtämiselle.

 

Suurin osa susien monivivahteisesta sosiaalisesta käyttäytymisestä ei ole synnynnäistä, vaan sudella on aivoissaan valmiiksi olemassa ainoastaan kyky oppia niitä, mikäli se pentuaikanansa tiettynä ajanjaksona elää yhdessä aikuisten susien kanssa. Kasvavan yksilön sosiaalinen käyttäytyminen siis muodostuu vuorovaikutuksessa lauman kanssa. Jos tämä pennun sosiaalistumisen herkkyyskausi kuluisi eristyksissä muista, sosiaalinen käyttäytyminen olisi loppuiänkin ajan hyvin puutteellista.

 

Myös susien keskinäisessä viestinnässä oppimisen merkitys on suuri. Aivoissa vain osa viesteistä on valmiiksi ”ohjelmoituina” kuten hännänheilutus, suurin osa viestintäkeinoista on vain valmiuksina ottaa ne käyttöön, kun näkee muiden susien käyttävän niitä. Oppimisen tulosta on myös viestinnän hienosäätö, eli tarkkaan ottaen missä tilanteissa mitäkin eleitä kannattaa tehdä ja millä intensiteetillä.

 

Susilauman arvojärjestyksestä

Susilauma on lähes aina perheyhteisö. Lauma muodostuu alfaparin ympärille, ja siihen kuuluu uusimpien pentujen lisäksi parin jälkeläisiä edellisiltä vuosilta. Osa aikuistuvista jälkeläisistä lähtee muualle perustamaan oman perheen, synnyinlaumaansa jäävät puolestaan eivät lisäänny itse vaan auttavat nuorempien sisarusten hoidossa. Monet aikuisten susien käyttäytymismuodot liittyvät pentujen hoitoon: mm. pienten pentujen alettua seikkailla pesäluolan ulkopuolella lauman muut sudet kuljettavat niitä hetkeksi kauemmas ja takaisin, jolloin pennut vähitellen tottuvat olemaan erillään muista.

 

Susilauman arvojärjestyksestä vallitsee paljon vääriä käsityksiä. Varhaisimmat susien käyttäytymistutkimukset tehtiin pienissä eläintarha-aitauksissa, ja niissä havaitut aggressiot ja alistumiset tulkittiin susien normaaliksi käyttäytymiseksi, vaikka ne tosiasiassa olivat enimmäkseen reaktiota liian pienen aitauksen aiheuttamaan stressiin. Vasta viime vuosikymmeninä aloitettu susien käyttäytymistutkimus luonnossa on antanut monipuolisemman kuvan susien elämästä.

 

Koira on henkisesti sudenpentu

Johtajasuden asema luonnonvaraisessa susilaumassa perustuu ennen kaikkea siihen, että se on muiden isä tai äiti, eli muilla on siitä hoivakokemuksia. Lisäksi johtajasuden aseman säilyminen perustuu myös siihen, että muita kokeneempana se kykenee tekemään sellaisia aloitteita (esimerkiksi metsästyksen yhteydessä), joiden seuraamisen lauman muut sudet huomaavat johtavan usein hyviin tuloksiin.

 

Sekä sudella että koiralla on voimakas sisäsyntyinen tarve sosiaalisuuteen ja tuttujen yksilöiden läsnäoloon. Molemmilla on myös yhteisiä synnynnäisiä käyttäytymistarpeita, joiden toteuttamiseen ne tarvitsevat tilaisuuksia voidakseen hyvin. Monet niistä liittyvät ruoan hankintaan, mutta niissä ei ole kyse vain keinoista hankkia vatsantäytettä, vaan niiden tekeminen on sudelle ja koiralle itsessään palkitsevaa silloinkin, kun ne eivät aina johda saaliin saamiseen, ja siksi sekä susi että koira aidosti tarvitsevat tilaisuuksia niiden tekemiseen. Muuten aivoissa syntyy mielihyväkemikaalien vajaus, jota esim. koira koettaa kompensoida tekemällä jotain samansuuntaista, kuten vaikka tavaroiden pureskelua, mikä taas ei välttämättä vastaa omistajan toiveita.

 

Suden ja koiran käyttäytymisessä on myös eroja:

 

Suden sosiaalinen käyttäytyminen on moniulotteisempaa kuin koiran: esim. susilauman metsästysretkillä muodostuva työnjako on ilmiö, jolle koirilla ei ole varsinaista vastinetta.

 

Koiran sosiaalinen käyttäytyminen ja kokemus maailmasta vastaavat monilta osin noin nelikuisen sudenpennun kuin aikuisen suden käyttäytymistä. Koirarotujen ja -yksilöiden välillä on jonkin verran eroja siinä, kuinka pitkälle koira ”aikuistuu”.

 

SOSIAALISET SUHTEET

Koirien keskinäisten sosiaalisten suhteiden ymmärtämisessä ja niissä ilmenevien ongelmien ratkaisemisessa yksi avaintekijä on sen muistaminen, että suurin osa lemmikkikoirista on jossain määrin ”kaapissa kasvaneita”. Koiria, jotka olisivat syntymästä saakka eläneet koko ajan ja koko ikänsä osana monien eri-ikäisten koirien yhteisöä on pieni vähemmistö kadulla vastaan tulevista koirista. Siksi mm. koirien kyky ymmärtää ja käyttää sosiaalisia signaaleja on usein puutteellinen. Koira voi myöhemmälläkin iällä oppia niitä hiukan lisää, jos se saa silloin elää turvallisten ja tasapainoisten, signaaleja hyvin käyttävien muiden koirien kanssa, mutta usein tarvitaan myös sitä, että ihminen tietoisesti suunnittelee ja opettaa koiralle uusia toimintamalleja sosiaalisten kohtaamisten helpottamiseksi.

 

Ihmisen ja koirien välisten sosiaalisten suhteiden ymmärtämisessä kaikkein keskeisintä on se, että koira on ennen kaikkea sudenpentu. Useimpien koirien aivot vastaavat monilta osin lähinnä nelikuista sutta, ja edes pisimmälle ”aikuisuuteen” kehittyvät koirat, kuten mm. arktiset vetokoirat, eivät silti kehity aikuisten susien asteelle.

 

Koiran pentumaisuus on tärkeä osa sen suosiota lemmikkinä. Koiran leikkisyys samoin kuin sen riippuvaisuus perheen ”vanhemmista susista” eli ihmisistä, toisin sanoen helppo ohjailtavuus, ovat suoria seurauksia isonkin koiran päässä olevista pentumaisista aivoista. Tuloksellisimman koulutuksen ja koiran oman hyvinvoinnin kannalta tärkeää on muistaa, että koiralla on päässään ne samat aivot myös silloin, kun sitä koulutetaan. Alistamisella ja oman ”pomouden” korostamisellakin saa aikaan jonkinlaisia koulutustuloksia, joskin niillä saa aikaan myös koiran hämmennystä ja stressiä, välillä myös käyttäytymisongelmia. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että ne laumahierarkiakäsitykset, joihin jotkut koirankouluttajat menetelmänsä nojaavat, ovat koiran aivoilla mahdottomia ymmärtää (ja lisäksi ne usein perustuvat virheellisiin tietoihin myös susien laumahierarkiasta). Koira on siinä määrin älykäs ja oppivainen eläin, että se onnistuu yleensä jotenkin selviytymään ja oppimaan tällaisessakin asetelmassa, mutta tuloksellisempaa oppimista ja paljon onnellisempi koira saadaan, jos koulutus perustetaan realistiseen käsitykseen koiran omasta tavasta hahmottaa maailma.

 

Koiran kouluttamisessa parhaita tuloksia antaa ehdollistamisen kunnollinen ymmärtäminen. Ehdollistamisen ideana on, että tietystä käyttäytymisestä seuraa joko a) palkitseva asia, joita ovat mm. ruoka, sosiaalinen kontakti ja turvallisuus; lisäksi näihin liittyvät synnynnäiset käyttäytymismallit ovat usein itsessään palkitsevia, mistä syystä esim. leikkituokiokin toimii palkintona; tai b) epämukavan tilanteen helpottaminen. Jälkimmäisestä tiedosta on hyötyä mm. silloin kun ratkaistaan sellaisia ongelmakäyttäytymisen muotoja, jotka ovat syntyneet koiran yrittäessä itse keksiä keinon päästä eroon jostain epämukavaksi kokemastaan tilanteesta; huomattavasti tehokkaampaa kuin kiellot ja rangaistukset on suunnitella ja opettaa koiralle sellainen uusi toimintatapa, jolla se pääsee eroon lähtötilanteen siinä aiheuttamasta epämukavasta tunteesta tehokkaammin kuin mihin sen itse kehittämä menetelmä johtaa.

 

Dominanssi

Koirien koulutuksessa on joskus käytetty susien käyttäytymistä perusteluna jopa silloin, kun on kyse asioista, joita yhdenkään suden ei ole koskaan havaittu tekevän, ei luonnossa eikä ahtaimmissakaan eläintarhoissa.

 

Yksi esimerkki on koiran kääntäminen selälleen ”oman johtajuuden osoituksena”. Susi ei luonnossa näin tee, vaan uhatun suden kääntyminen selälleen tapahtuu sen omasta tahdosta, ja kääntyminen ei ole uhatun suden kokemusmaailmassa ongelma vaan uhkaavan tilanteen ratkaisu. Sen sijaan koiralla, joka käännetään väkisin selälleen, on ongelma. Se ei itsessään ole kovin vaarallista, jos koiraa ei vahingoiteta (sellaisiakin tapauksia on, joissa eläinlääkäri todennut esim. lihasrevähtymän tämän seurauksena), mutta sillä ei myöskään ole sitä merkitystä koiran kokemusmaailmassa, mikä sillä on tapana sanoa olevan.

 

Toinen asia, jota ihmiset tekevät koirien kanssa ja jolla ei ole mitään vastinetta susien maailmassa, on tottelevaisuuskoulutus. Johtajasusi ei koskaan laita toista sutta tekemään jotain puolestaan sillä tavalla kuin me koulutamme koiria. Koiria voi ja pitää toki kouluttaa, mutta parhaiden koulutustulosten saavuttamiseksi ja myös koiran oman hyvinvoinnin takia on tärkeää ymmärtää, että a) koulutuksessa onnistuminen ei mitenkään liity dominanssiin tai ”pomon” roolin ottamiseen koiran silmissä; siltä osin kun tällaiset kouluttajat onnistuvat, se tapahtuu tästä asenteesta huolimatta eikä sen takia, b) koulutuksen onnistumista edistää jonkin verran suden johtajuutta muistuttava asenne eli turvallisena huolenpitäjänä ja kiinnostavien aloitteiden tekijänä toimiminen, ja c) ennen kaikkea koulutuksessa on kyse ehdollistumisesta, tottumisesta ja uusien mielleyhtymien luomisesta, jotka ovat erittäin tehokkaita käyttäytymisen muokkaajia mutta eivät liity mitenkään johtajuuteen.

 

Susien maailmassa johtajan aseman saa kahdella ominaisuudella: vanhemmuudella eli huolehtimisella sekä kiinnostavalta vaikuttavien aloitteiden teolla. Sama pätee koiriin, mutta koska koira on henkisesti osittain pennuksi jäänyt susi, hyvä ja huolehtiva vanhemmuus on koiran silmissä vielä keskeisempi uskottavan johtajan kriteeri kuin suden silmissä. Koiran saa kyllä tottelemaan myös uhkailemalla ja pelottelemalla, mutta motivoiva vanhemmuus johtaa sekä parempiin suorituksiin että huomattavasti paremmin voivaan koiraan.

 

Dominanssista puhutaan usein myös koirien keskinäisissä suhteissa. Yksi ensimmäisistä asioista, mitä kannattaa miettiä silloin, kun huomaa katsovansa jotain koirien välistä tilannetta dominanssiongelmana on se, onko kyseessä todellisuudessa a) koiran tuntema pelko ja sen yritys hallita pelkoaan vai b) opittu keino saavuttaa jotain tietyssä tilanteessa. Nämä kaksi yleisintä tilannetta kunnolla analysoituina yleensä jo riittävät löytämään sekä koiran käyttäytymisen syyt että ratkaisemaan ongelman.

 

ONGELMAKÄYTTÄYTYMISEN ANALYSOIMINEN

Koirien käyttäytymisongelmien ratkaisemisessa on eri aikakausina käytetty hyvinkin erilaisia keinoja. Jotkin niistä ovat toimineet hyvin, jotkin sinne päin, ja pahimmillaan ongelmia on pahennettu entisestäänkin (viimemainittu riski on erityisen suuri väkivaltaa sisältävissä keinoissa). Mitä enemmän tietämys koirien käyttäytymisestä on kehittynyt, sitä selvemmäksi on käynyt, että parempia tuloksia saadaan, jos ei suhtauduta niin mekaanisesti ja kaavamaisesti, vaan analysoidaan kyseisen koiran yksilöllinen tilanne perusteellisemmin ennen kuin aletaan suunnitella ratkaisua. Näinhän moni etevä koirankouluttaja on intuitiivisesti toiminut kautta aikojen; uutta on samalle lähestymistavalle kehitetty tieteellinen perusta, jonka pohjalta tätä lähestymistapaa on myös mahdollista aikaisempaa tuloksellisemmin opettaa kouluttajalta toiselle.

 

Ongelmien ratkaisemisessa tärkeää on muistaa, että jokainen koira on yksilö. Synnynnäiset ominaisuudet ovat samassa rodussakin erilaisia, minkä lisäksi koiran aiemmat kokemukset vaikuttavat siihen, mitä tunteita ja merkityksiä koira liittää mihinkin asioihin.

 

Toinen keskeinen asia on se, että koiran tunne-elämä säätelee voimakkaasti sen käyttäytymistä. Avain koiran käyttäytymisen ymmärtämiseen ja muokkaamiseen on siis sen ymmärtäminen, miten mikäkin asia vaikuttaa sen tunteisiin.

 

Joidenkin käyttäytymisongelmien taustalla on fyysinen syy. Kipu voi aiheuttaa aggressiivisuutta, tai joskus muutakin: eräs harvinaisempi esimerkki on tapaus, jossa koiran eroahdistus lakkasi, kun sen krooninen kipu havaittiin ja lääkittiin. Omistajan läsnäolo oli siis siihen asti toiminut kipua kokevalle koiralle tyynnyttävänä asiana, ja omistajan poissa ollessa kipu tuntui pahemmalta.

 

Fyysisen syyn aiheuttamia on kuitenkin vain pieni vähemmistö käyttäytymisongelmista. Useimmissa koirien käyttäytymisongelmissa on kyse siitä, että koirassa itsessään ei ole mitään vikaa. Se vain on alkanut käyttää joitain keinoja yrittäessään sopeutua johonkin asiaan elinympäristössään, jonka se kokee ongelmana. Nämä keinot voivat olla hyvin erilaisia kuin mitä meidän mielestämme kuuluisi tehdä. Usein ratkaisuun tarvitaan kaksi osaa: koiran kokemien ongelmien löytäminen ja mahdollisuuksien mukaan poistaminen (usein on useampi kuin yksi ongelma) sekä koiran kärsivällinen opettaminen käyttäytymään toisin samassa tilanteessa.

 

Koirien käyttäytymisongelmien syiden ymmärtämisen kehittyessä ovat uuteen valoon joutuneet muun muassa sellaiset usein käytetyt käsitteet kuin dominanssi, aggressio ja eroahdistus. Jokainen näistä käsitteistä on itse asiassa sateenvarjo, jonka alle sisältyy hyvin erilaisia syitä. Kaksi koiraa voi molemmat käyttäytyä tavalla, joka on tapana määritellä dominanssiksi tai eroahdistukseksi, mutta takana voivatkin olla aivan eri syyt. Onnistunut ratkaisukin edellyttää silloin eri keinoja. Ei siis ole olemassa kaikkiin koiriin toimivaa patenttiratkaisua esim. dominanssiin tai eroahdistukseen, koska näiden käsitteiden alle on niputettu monta aivan eri ongelmaa.

 

EMRA-analyysi

EMRA on käytösongelmien analysointityökalu, joka on kehitetty englantilaisessa Centre of Applied Pet Ethology (COAPE)’ssa. Menetelmä on yleistynyt nopeasti koirien käyttäytymisongelmia työkseen ratkovien keskuudessa muun muassa Englannissa. Sillä tarkastellaan kutakin ongelmatapausta yksilöllisesti, ottaen huomioon sekä koiran persoonallisuus ja aiemmat kokemukset että ympäristön ominaisuudet, jotka vaikuttavat koiran käyttäytymiseen.

 

EMRA on lyhenne niistä tekijöistä, joita menetelmässä arvioidaan:

 

Emotional State – tunnetila (ongelmakäyttäytymisen ilmenemishetkellä)

Mood State – mieliala (yleensä, eli muulloin kuin ongelmakäyttäytymisen ilmetessä)

Reinforcement – vahviste (eli se hyöty, jonka koira saavuttaa käyttäytymisellään)

Assessment – arvio.

 

Ensimmäinen kohta eli ongelmakäyttäytymisen laukaisevan tunteen analysointi auttaa löytämään niitä tekijöitä, joita ympäristössä on tarpeen muuttaa, samoin kuin sitä, mitä uusia toimintatapoja koiralle kannattaa opettaa, jotta se pystyy itse vaikuttamaan tunnetilaansa kohdatessaan sen asian, johon se aiemmin on kehittänyt selviytymiskeinoksi sen käyttäytymisen, jota omistaja pitää ongelmana. Esim. mitä koira opetetaan tekemään, jotta se sellaisessa tilanteessa, johon se aiemmin on reagoinut pelolla, kokisi olonsa siinä itsevarmemmaksi. Tai tilanteessa, johon koira aiemmin on reagoinut aggressiivisuudella, mitä sellaista se olisi opetettava tekemään, jotta se tuntisi olonsa rauhallisemmaksi eikä enää tarvitsisi aggressiivista reaktiotaan.

 

Yleisen tunnetilan analysointi kertoo paljon siitä, missä mielialassa koira on valmiiksi tullessaan tilanteeseen, jossa ongelmakäyttäytyminen saattaa käynnistyä. Usein tähän pitää vaikuttaa ensin, ennen kuin saadaan aikaan suuria muutoksia koiran käyttäytymiseen itse ongelmatilanteissa.

 

Vahvisteen analysointi on ratkaisevan tärkeää, koska koiralle itselleen on ongelmakäyttäytymisestä jokin hyöty. Muutenhan se ei olisi sille vakiintunut tavaksi ja säilynyt siihenastisista ratkaisuyrityksistä huolimatta. Tässä on mentävä hermoston kemiallisen toiminnan jonkinasteisen ymmärtämisen tasolle asti, jotta saadaan selville, mitkä tarkkaan ottaen ovat ne onnistumisen tai helpotuksen kokemukset, jotka koira toimintansa tuloksena kokee.

 

EMRA-arvioinnissa käytetään yhtenä apuvälineenä mm. seuraavaa kaaviota:

 

 

_{(Kaavion lähde: Robert Falconer-Taylor and Peter Neville: EMRA: the new perspective in approaching companion animal behaviour problems. Veterinary Times, vol 34, no 29, 2 Aug 2004.)}

 

Kaaviossa pystyakselilla ovat koiran kokemien myönteisten tunteiden tai niiden puutteessa olemisen voimakkuus, vaaka-akselilla taas koiran kokemien kielteisten tunteiden tai niistä eroon pääsemisen voimakkuus. Koiran tunnetila tietyllä hetkellä sijoittuu johonkin kohtaan kenttää; monissa tilanteissahan on sekä eriasteisia kielteisiä että myönteisiä tunteita mukana. Akselien risteyskohdassa on tyyni tasapaino, jossa eläin ei koe mitään erityistä tunnetilaa. Kun asiat ovat hyvin, eläimen perusolotila on vähän sen yläpuolella.

 

Jos ulkoinen tilanne muuttaa olotilaa kielteiseen suuntaan, eläin pyrkii tekemään jotain, jolla pääsee takaisin tasapainotilaan. Usein se käytännössä heilahtaen ensin sen toiselle puolelle. Esimerkki: koira, joka pelkää vieraita koiria, on hihnassa kävelyllä ja toinen koira lähestyy. Mitä lähemmäs toinen tulee, sitä voimakkaammaksi koiran pelko kasvaa (mennään vaaka-akselilla vasemmalle). Kun pelko on kasvanut tiettyyn pisteeseen asti, koira turvautuu keinoon, jonka se on oppinut aiemmin tehoavan tässä tilanteessa: se alkaa haukkua, jolloin vastaantulija kiertää kauempaa tai oma omistaja siirtyy koiran kanssa kauemmas vieraasta. Tuloksena koiran tunnetila heilahtaa helpotukseen (vaaka-akselin oikeanpuoleiseen osaan). Tämä helpotus on se palkinto, joka ylläpitää samaan käyttäytymistä eli muille koirille haukkumista jatkossakin. Helpotus on sen verran voimakas tunne, että se painaa koiralle vaa’assa enemmän kuin omistajan hiljaa-käskyt tai hihnasta nykimiset.

 

Kun halutaan muuttaa eläimen käyttäytymistä, ei riitä, että eläin saadaan lopettamaan ongelmakäyttäytyminen, koska se hyvin helposti palaa siihen myöhemmin uudestaan. Sen sijaan oleellista on opettaa sille toisenlainen käyttäytyminen, joka on sille ko. tilanteessa vielä palkitsevampaa kuin sen itsensä kehittämä ratkaisu eli ongelmakäyttäytyminen. Tällainen uusien asioiden opettaminen on vaativampaa kuin rauhallisesta ja pelottomasta nollatilanteesta lähtevä opetus, esimerkiksi temppujen opettaminen kotona. Onnistumiselle keskeistä on ymmärtää tunteiden rooli oppimisprosessissa. Uusien asioiden opettamisessa oppiminen ei ole mekaanista, kuten ehdollistuminen usein väärinkäsitetään, vaan kyse on siitä, että oppiminen muuttaa sitä, mitä tunteita koiran mielessä mihinkin asiaan liittyy, ja tunteet taas antavat sysäyksen tiettyyn toimintaan.

 

Mielihyväbudjetti

Eräs hyvä työkalu koiran yleisen mielialan ymmärtämiseen ja parantamiseen eli EMRA-analyysin M-kohtaan on sen miettiminen, mistä asioista koira saa mielihyvää ja onko sillä kutakin niistä riittävästi. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi yhdessäolo omistajan kanssa, ulkoilu, pureskelu, turvallisuuden tunne jne jne. Rotujen ja yksilöiden välillä on eroja, ja tärkeää on ymmärtää juuri kyseisen yksilön tarpeet. Budjetin jonkin osan erinomainen toteutuminen ei yksin vielä riitä poistamaan muissa osissa mahdollisesti olevia puutteita; esim. omistajan lähes jatkuva kotona oleminen on hieno asia, mutta koira voi silti kärsiä aktiivisen toiminnan vajeesta tai esim. puruluiden tai muun sallitun pureskeltavan puuttumisesta. Jotta koira olisi hyvässä tasapainotilassa ja otollinen käytösongelmien varsinaisen ratkaisemisen aloittamiselle, budjetin kaikkien osa-alueiden on syytä olla jotakuinkin reilassa, eli koiran arkielämään on lisättävä niitä elementtejä, joita siinä vaikuttaisi olevan liian vähän.