Monta rahareikää

Rahanmeno ei lopu hevosen ostamiseen, vaan vasta alkaa siitä. Tallipaikka tulee vuoden aikana maksamaan yhtä paljon kuin hyvä hevonen, ellei enemmänkin. Tallipaikka maksaa kuukaudessa vähintään 200 euroa, pääkaupunkiseudulla jopa yli 600 euroa. Vuodessa tallimaksuja kertyy siis noin 2 500—7 000 euroa.
Kuva: Jaana Kiljunen
Hevosen säännöllisistä rokotuksista, kengityksestä, hampaiden hoidosta ja madotuksista on huolehdittava. Hevonen tarvitsee myös varusteita ja hoitovälineitä.

Välttämättömiin varusteisiin kuluvaa summaa on vaikea määritellä, sillä hintaerot ovat suuria. Hyvä satula maksaa käytettynäkin yli 350 euroa, ja uutena se voi maksaa jopa yli 2 000 euroa.

Hevonen on kengitettävä ja sen kaviot vuoltava noin 6—8 viikon välein, koska ne kasvavat jatkuvasti. Kengitys maksaa 50—100 euroa kerralta. Hevosen kengittämisen hoitaa koulutettu ammattikengittäjä. Omistajan vastuulla on huolehtia hevosen kengityksestä.

Hevonen on hyvä vakuuttaa ainakin henkivakuutuksella sekä eläinlääkärikulujen varalta, sillä leikkaukset ja muut suuret toimenpiteet voivat maksaa pahimmillaan jopa tuhansia euroja. Henkivakuutuksen hinta on noin 5 % hevosen arvosta vuodessa eli yleensä pari kolme sataa euroa. Myös vastuuvakuutus on hyvä olla. Se korvaa esimerkiksi jos hevonen karkaa liikenteen sekaan ja vahingoittaa autoja.

Joten jos sinulla on varaa hevosen pitämiseen, kannattaa sijoittaa myös kunnollisen hevosen hankkimiseen vaikka kukkaronnyörejä venyttäen.