Palelevatko sorsan varpaat?

Moni eläinten ystävä surkuttelee sorsia, jotka värjöttelevät pakkasessa ohuet räpylät paljaina. Turhaan, sillä niiden jalat ovat hyvin kylmänkestävät. Muuttomatkat ovat sorsille paljon vaarallisempia kuin Pohjolan tuikea talvi.

Suomen kaupungeissa talvehtii tuhansia sinisorsia, joukossa joskus muutama haapanakin. Ihmiset ruokkivat niitä, ja tästä hyötyvät myös tärkeän näköisinä jäällä tai rannoilla saapastelevat varikset. Niin kauan kuin jään reuna ei ole liian etäällä, joukossa on myös harmaalokkeja ja pienempiä, sirompia kalalokkeja.

Ilmiö on luonnontieteellisesti katsoen uusi: sata vuotta sitten sinisorsia talvehti Suomessa vain satunnaisesti. Sorsien talvehtiminen heijastelee ennen kaikkea ihmisten muuttunutta suhtautumista eläimiin. Halutaan ruokkia näitä "pullasorsia", jotka monien mielestä elävöittävät talvista kaupunkia.

Ilmiö kertoo myös biologisesti mielenkiintoisesta asiasta: lajinsisäisestä muuntelevuudesta. Vakiintuneidenkin ominaisuuksien perimä vaihtelee useimmissa eläinkannoissa ja luo pohjan käyttäytymisen eroavuuksille yksilöiden välillä. Voidaan puhua opportunismista, valmiudesta hyödyntää esimerkiksi satunnaisesti esiintyvää runsasta ravintoa tai kyvystä sopeutua äkkiä muuttuviin olosuhteisiin.

Esimerkki tästä on myyrien talviaikainen lisääntyminen pellolla, josta vilja on jäänyt korjaamatta. Monilla lintulajeilla eteläinen osa kannasta on paikkalintuja ja pohjoinen osa muuttolintuja. Tämä on meneillään olevaa biologista kehitystä, evoluutiota; luonto ei koskaan ole "valmis".

Huurussa ja usvassa jäällä tai hangella seisovat sorsat usein nostavat toisen jalkansa piilottaen sen mahan untuviin tai laskeutuvat mahalleen peittäen jalkansa. Emme voi tietää, miten sorsa mieltää tilansa, mutta varpaat eivät ainakaan palellu.

Asiaa on tutkittu nimenomaan sinisorsalla ja isoilla lokeilla. Niillä on raajoissa jalkojen lämpötilan säätelyä palveleva verisuonijärjestelmä. Oleellinen osa tätä suonistoa sijaitsee reisissä ja jatkuu sieltä jalkoihin. Jalkoihin veri virtaa valtimoissa, joita ympäröivät tiiviinä kehänä sijaitsevat laskimot.

Ruumiinontelosta jalkoihin virtaava lämmin valtimoveri kohtaa toisissaan kiinni sijaitsevissa laskimoissa räpylöistä palautuvan viilentyneen laskimoveren ja jäähtyy. Näin vähennetään lämmönhukkaa — räpylöihin menevä veri on jo valmiiksi jäähtynyttä, ja takaisin sydämeen virtaava laskimoveri ehtii lämmetä valtimoiden vierellä virratessaan. Lisäksi reisissä on sulkijalihaksia, jotka sulkevat kylmällä säällä osan valtimoista vähentäen näin jaloissa kiertävän veren määrää. Säärien ja räpylöiden lämpötila seuraa ilman lämpötilaa noin +2 asteeseen saakka. Kun lämpötila laskee vielä tästä, lisääntyy jalkoihin kiertävän veren määrä niin, että jalat eivät pääse paleltumaan. Toinen kylmään sopeutumista edistävä oleellinen tapahtuma on se, että jalkojen kudoksissa olevien rasvojen koostumus muuttuu niin, ja ne ovat talvella huomattavasti juoksevampia kuin kesällä. Hirvieläimillä tapahtuu samanlainen muutos. Erona on vain se että niiden raajat pysyvät muutaman asteen lämpimämpinä kuin sorsien ja lokkien jalat. On todettu, että sorsat voivat kierrellä eri ruokintapaikoilla, ja ne vaihtavat aktiivisesti paikkaa sulalta toiselle talvellakin.

Sorsa on nopea lentäjä. Tunnissa se siirtyy vaikkapa Helsingin laidalta toiselle. Yhden sulan jäätyminen ei siten aiheuta sorsille hätätilannetta.

Kesäkuumalla verenkierto raajoissa toimii siten, että se edistää lämmön haihtumista.Talvella suljettuina olevat jalkojen valtimot avautuvat ja sisävaltimoiden ympärillä sijaitsevat kehälaskimot sulkeutuvat. Jaloista palaava veri kierrätetään tällä tavalla pintalaskimoiden kautta, jolloin lämmönhukka jalkojen pinnasta lisääntyy. Näin jalat ja räpylät toimivat jäähdyttiminä.

Jotkut sorsien ruokkijat miettivät, houkuttelevatko he sorsia jäämään pakkasen kouriin ja olisiko parempi olla ruokkimatta niitä ja "antaa" niiden muuttaa. Kuten edellä käy ilmi, taipumus talvehtimiseen ilmeisesti on osassa sorsakantaa. Jos muuttovietti olisi voimakas, linnut kyllä lähtisivät.

Tehdyt selvitykset osoittavat, että täällä talvehtivat sorsat selviytyvät talven yli paljon paremmin kuin niiden muuttavat lajitoverit. Näihin nimittäin kohdistuu kirjaimellisesti murhaava metsästyspaine muun muassa Pohjanmerta ympäröivillä rannikkoalueilla.

    
_{Alkuperäinen teksti:
Prof. emer. Henrik Wallgren
Helsingin yliopisto}