Hellän hoivan ihme
Muistan sen helmikuisen pakkaspäivän kuin eilisen. Olin juuri menettänyt parhaimman ystäväni, ensimmäisen kanini. Äitini oli päättänyt hankkia uuden lemmikin, vain piristääkseen minua. En olisi todellakaan heti halunnut uutta lemmikkiä, varsinkaan kissaa, kuten hän ehdotti.
Päästyämme HESYn lemmikkitiloihin, rakastuin ensisilmäyksellä. Harmaan rusakkomaisen tyttökanin vierellä makasi pieni valkea pallo, viiden viikon ikäinen poikavauvva. Tiesin heti että tässä olisi uusi ystäväni, ja kiitän äitiäni siitä, että hän suostui kaniin. Tai siis kaneihin. Vauvan mukana meille muutti myös tämän äiti, kaltoin kohdeltu Peppi-kani. Ensimmäisten päivien arkuuden luulisi kuluneen kuukauden kuluttua, mutta edelleen Peppi arkaili todella paljon, ei uskaltautunut ulos häkistään. Peppiä oli edellisessä kodissaan roikoteltu korvista ja pudoteltu korkealta. Raukka.
Onnekseni Peppi ja "vauva"-Nappi ovat jo sopeutuneet täydellisesti kotiimme. Hellä hoiva tekee ihmeitä.
