Pörröinen ystävä ja karhunmaitoa
Olen Melly, ja mulla menee huonosti. Vanhemmat riitelee, kaverit haukkuu ja poikaystävä pettää. Koulu menee päin honkia. Vain liskoni Dablen kanssa menee hyvin. Se on söpö ja eksoottinen leopardigekko. Sen kanssa vietän kaiken ajan, ja siihen tuhlaan vähäisetkin rahani. Elämäni on tällaista aina.
Heräsin jouluaattona tavallisesti. Olin saanut toissapäivänä todistuksen, ja kaikki numerot olivat olleet kutosia, seiskoja tai kaseja. Siitä hyvästä olen kotiarestissa, vaikka enhän minä edes muualla käy, kuin metsässä. Heti herättyäni menin terraariolle, jossa oli järkyttävä näky; Dable kuolleena! Terraarion keskellä silmät lasittuneina ja raajat rotkottaen se nukkui ikiuntansa. Se oli minulle liikaa! Otin Dablen syliini, silitin sen kylmää ruumista, ja laitoin sen hupparini taskuun. Heitin tuolin ikkunan läpi ja pakenin. Juoksin metsään, juoksin useita kilometrejä kunnes pysähdyin. Edessäni oli Karhunkivi. Tällä kivellä on tapettu karhuja. Siitä nimikin on lähtöisin. Kiven alla on pieni onkalo, josta vain minä tiesin. Se oli niin pieni, että sinne mahtui vain pieni lisko, Dable. Karhunkivestä tuli Mellylle Dablen hautakivi. Kiipesin suuren järkäleen päälle ja itkin. Koko aamuna en ollut itkenyt kyyneltäkään, mutta nyt itkin. Itkin enemmän kuin olin eläessäni itkenyt. Olen lopullisesti yksin. Kukaan ei enään koskaan tulisi rakastamaan minua. Haluan kuolla! Oli kylmä ilma ja kyyneleet jäätyivät poskilleni, kunnes... Näin karhun! Sen talvipesään oli varmaan tullut sulamisvesiä, vaikka se on tällä kelillä mahdotonta. Joka tapauksessa karhu tuli minua kohti, ja minä mietin surrakko vai iloitako, kuolisin kuitenkin. Olin shokissa. Karhu lönkyttely rauhaisaa tahtia luokseni, tuli eteeni, kohotti tassunsa ja... Pyyhki jäähileet kasvoiltani! Sitten se vain istahti viereeni ja vain oli. Istuimme siinä kauan, kunnes karhu meni maahan, ja jollain ihmeellisesllä tavalla viestitti minulle, että tahtoi minut selkäänsä. Siinä sitten laukkasimme pitkin maita ja mantuja. Laukkasimme kauan, ja lujaa! Elämäni ihmeellisin jouluaatto! Sitten pysähdyimme. Hyppäsin alas karhun selästä ja se kaivoi käytävän pieneen luolaan. Se oli kai sen edellisen talven pesä. Karhu käpertyi luolan pohjalle nukkumaan, ja minä menin sen viereen. Nukuin, ja näin unessa Dablen. Hätkähdin hereille ja olin levoton. Dable oli kuollut, nyt on jouluaatto ja minä olen karhun talvipesässä. Pyörryin karhun syliin, ja heräsin maaliskuussa karhuni synnytykseen Autoin emoa siinä, ja se sai kaksi pientä ja tervettä poikasta. Poikaset menivät imemään emonsa maitoa, ja emo nukahti uudelleen. Minä tunsin kuolevani nälkään. Koska ulkona oli vielä lunta, sielläei olisi syötävää, enkä tiennyt missä olin, joten en voinut muuta kuin yksinkertaisesti muuta kuin juoda karhunmaitoa. Sitten nukahdin taas...
- Suvi Kiljo
