Jäsenhankintakilpailu 2011

Kilpailun tavoitteena on kasvattaa SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton jäsenmäärää hankkimalla uusia jäseniä. Jäsenhankintakilpailussa innostetaan nykyisiä jäseniä tavoitteiden mukaisesti hankkimaan liiton paikallisyhdistyksille ja siten koko liitolle uusia jäseniä. Kilpailun tavoitteena on kannustaa jäseniä ja jäsenyhdistyksiä esittelemään toimintaansa ja hankkimaan uusia jäseniä erityisesti Eläinten viikolla, jolloin liiton valtakunnallinen kampanjointi tukee jäsenhankintaa.

Jäsenhankinnan tueksi voi tilata jäsenliittymislomakkeita ja SEYn yleisesitteitä. Materiaalia voi tilata täältä, sähköpostitse sey@sey.fi tai puhelimitse p. 020 752 8420.

Palkinnot

Eniten uusia jäseniä hankkinut saa palkinnoksi kahden hengen tutustumismatkan Englannin RSPCA:n toimintaan vuoden 2012 aikana. Kaikki vähintään viisi uutta jäsentä hankkineet palkitaan tunnustuspalkinnolla. Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja.

Säännöt

Järjestäjä
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry, Kotkankatu 9, 00510 Helsinki

Osallistumiskelpoisuus
Kilpailuun voivat osallistua kaikki SEYn jäsenet pois lukien SEYn toimiston henkilökunta.

Kilpailuaika 
Kilpailuun voi osallistua 17.6.- 31.12.2011 välisenä aikana.Uusien jäsenten liittymistietojen tulee olla perillä SEYn toimistolla 31.12.2011 mennessä.

Osallistuminen
Uuden jäsenen liittyessä SEYn jäseneksi verkkosivujen kautta kilpailuun osallistujan tulee ilmoittaa SEYn toimistolle puhelimitse (p. 020 752 8420) tai sähköpostitse (sey@sey.fi) hankkimiensa uusien jäsenten nimet sekä asuinpaikkakunnat. Järjestäjä ei vastaa teknisistä syistä perille tulemattomista internet-osallistumisista tai puutteellisista, asiattomista tai lukukelvottomista jäsenliittymislomakkeista.

Voittajat
Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittajat voidaan myös julkistaa SEYn verkkosivuilla, jäsenlehdessä, vuosikertomuksessa, sosiaalisissa medioissa ja muissa SEYn viestintäkanavissa.

Pääpalkinnon luovutus/julkisuus
Järjestäjä pidättää itsellään oikeuden päättää, missä pääpalkinnon luovutus tapahtuu. Järjestäjällä on oikeus kertoa medialle voittajan nimi ja paikkakunta. Palkinnon voittaja vapauttaa järjestäjän vastuusta, joka koskee vammaa tai vahinkoa, joka aiheutuu tai väitetään aiheutuneen osallistumisesta tähän kilpailuun tai palkinnon lunastamisesta tai käyttämisestä.

Arpajaisvero/vaihto
Järjestäjä sitoutuu maksamaan lakisääteisen arpajaisveron näissä virallisissa säännöissä ilmoitetuista palkinnoista. Palkintoa ei vaihdeta rahaksi tai muuhun aineettomaan tai aineelliseen hyödykkeeseen.

Viralliset säännöt koskevat kaikkia kilpailuun osallistujia. Osallistumalla tähän kilpailuun osanottajat sitoutuvat noudattamaan näitä kilpailun sääntöjä.

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry
Helsingissä 30.5.2011