Ajankohtaista
Älä tuota kesäkissaa - leikkauta kissa ajoissa!
Vuosittain Keski-Suomessa syntyy lukemattomia kissanpentuja, joista kukaan ei huolehdi. Vuosittain Keski-Suomessa jätetään heitteille tai hukataan sadoittain kissoja, jotka jäävät tapaturmien, sairauksien ja epäasiallisen tai eläinsuojelu – tai metsästyslain vastaisen kohtelun armoille. Tämä kissojen ylitarjonnasta johtuva kierre voidaan katkaista.
Kissojen järjestelmällinen leikkauttaminen, eli naaraiden sterilointi ja kollien kastrointi siten, että ne eivät voi enää tuottaa jälkeläisiä, muuttaisi kissojen ylitarjontaa ja heitteille jätettyjen ja villiintyneiden kissojen määrää ratkaisevasti jo muutamassa vuodessa. Tästä hyötyisivät ihmiset, ympäristö ja kissat ja yleinen viihtyvyys paranisi. Hyötyjä voi mitata jopa rahassa.
Myös kaikki sisäkissoina pidettävät lemmikit tulisi leikkauttaa, aina. Hyödyt siitäkin ovat kiistattomat.
Tärkeät ja hyvät syyt leikkauttaa naaras- ja kollikissat:
- sekä kollien että naaraiden leikkauttaminen on ainoa kestävä ratkaisu, jolla vähennetään kissojen ylitarjontaa.
- pentujen hoidon tai lopettamisen vaiva on poissa pysyvästi ja lopullisesti.
- entinen tappelupukari on leikattuna sopuisampi kissakaveri.
- leikatun naaras- ja kollikissan virtsan haju vähenee suunnattomasti parissa kuukaudessa leikkauksen jälkeen. Lisäksi merkkaaminen, pissailu 'vääriin paikkoihin', vähenee tai loppuu sekä kolleilla että naarailla.
- Kissoista voi tulla seurallisempia ja helpompia käsitellä.
- kissojen vaeltelu vähenee ja liikennetapaturmien riski on pienempi.
- kissojen meluisat serenadit vähenevät. Myös sisäkissat ovat leikattuina hiljaisempia.
- leikkauttaminen on taloudellista. Sen voi nähdä sijoituksena: leikatun kissan ruuan tarve vähenee niin paljon, että ruokinta on edullisempaa. Leikkaus maksaa itsensä takaisin parissa vuodessa. Emon ja pentujen hoitokulut myös säästyvät.
- leikkauttaminen on vastuun ottoa kierteen katkaisemisesta: onko ns. ”hyvään kotiin” annettu pentu siellä vielä 2 vuoden päästä? Tuleeko se saamaan epätoivottuja pentuja vai huolehditaanko sen leikkauttamisesta?
Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistys ja Keski-Suomen Rotukissayhdistys ovat aloittaneet huhtikuussa 2009 yhteistyön epätoivottujen kissojen vähentämiseksi. Yhteistyö aloitetaan maakunnallisella tiedotuskampanjalla.
Rotukissojen harrastajat ja eläinsuojeluväki ovat yhtä mieltä, että kaikki kissat, joita ei käytetä suunnitelmallisesti jalostukseen, tulisi leikkauttaa. Yhdistykset haastavat kaikki sisä- ja ulkokissojen omistajat mukaan kesäkissailmiön lopettamiseen maakunnassamme – kesäkissoja ei olisi, jos pentuja ei syntyisi. Kissat, varsinkin emot, tulee leikata ajoissa, nyt heti: Älä tuota kesäkissaa – leikkauta kissa ajoissa!
Omien kissojen leikkauttamisen lisäksi kesäkissojen vähentymistä voi edistää muutoinkin. Yhdistykset rohkaisevat lähiympäristönsä kissoista huolissaan olevia kansalaisia levittämään tietoa kissojen leikkausten myönteisistä vaikutuksista tai organisoimaan itse paikallisen leikkauskampanjan. Kesäkissaongelmaa voi ennalta ehkäistä myös tekemällä ilmoituksen eläinsuojeluviranomaisille, -yhdistykseen tai eläinsuojeluvalvojalle vapaasti lisääntyvistä tai huonolle hoidolle jääneistä kissoista.
Kissojen leikkauttamiseen ja eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan liittyy paljon vanhoja uskomuksia ja virheellistä tietoa. Nettisivullemme on koottu tietoja yleisimmistä kysymyksistä ja väärinkäsityksistä:
- Kissa kannattaa leikata nuorena, ennen ainuttakaan pentuetta
- Leikkauttamisella on myönteisiä terveysvaikutuksia
- Vahingon sattuessa vastuu omistajalla, eläinsuojeluyhdistys ei ole kaatopaikka
- Kissojen eutanasia, lopettaminen – eläinlääkärin tehtävä, omistajan velvollisuus
- Eläinsuojeluilmoitus voi auttaa eläimiä
- Linkkejä lisätietoihin ja lähteisiin
Lisätietoja voi kysyä eläinsuojeluyhdistyksestä sähköpostitse puheenjohtaja at ksesy.fi tai tiedotus at ksesy.fi tai puhelimitse 044 0807766 (Kirsi Haasanen).
Näiden leikkautuskampanjan nettisivujen
kaikki tekstit ja sivuston ylläpito: Saila Tiainen
kuvat: Maarit Helenius ja Saila Tiainen
flyerit: Minna Maunonen,
Sanja Kuusela & Heidi Lappalainen


