Usein kysyttyjä asioita leikkauttamisesta ja kesäkissoista
Leikkauttamisella on myönteisiä terveysvaikutuksia
Vahingon sattuessa vastuu omistajalla, eläinsuojeluyhdistys ei ole kaatopaikka
Kissojen eutanasia, lopettaminen – eläinlääkärin tehtävä, omistajan velvollisuus
Eläinsuojeluilmoitus voi auttaa eläimiä
Keski-Suomen leikkaustiedotuskampanjan lisätietoja ja lähteitä
Palaa otsikoihin
Kissa kannattaa leikata nuorena, ennen ainuttakaan pentuetta
Täysin turha uskomus on, että kissan tulisi olla kokonaan aikuistunut ennen leikkaamista tai että naaraalla pitäisi olla jopa yhdet pennut ennen leikkaamista. Muutamat eläinsuojeluyhdistykset maassamme ovat kokeilleet vuosien ajan USA:sta rantautunutta ns. varhaisleikkauskäytäntöä. Siinä kissat leikataan jo pentuina alle puolen vuoden iässä. Edut ovat olleet niin merkittäviä, että käytäntöä aiotaan Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistyksessäkin jatkaa.
Varhaisleikkauksia eivät tee kaikki eläinlääkärit. Kollit ja naaraat kannattaisi kuitenkin leikata jo ennen 10 kuukauden ikää, naaraat tätäkin aiemmin, jotta epätoivotuilta pennuilta varmemmin vältyttäisiin. Kahdeksan kuisen kissan useimmat lääkärit jo mieluusti leikkaavat.
Palaa otsikoihin
Leikkauttamisella on myönteisiä terveysvaikutuksia
Leikkauttamisella on myönteisiä terveysvaikutuksia: tiettyjen syöpien ja kohtutulehduksen riski vähenee, kun naaras leikataan ajoissa. Synnytykseen liittyy terveysriskejä, joten se ei ole siinäkään mielessä leikkauttamisen vaihtoehto. Monenlaisten tapaturmien ja tappeluiden riski vähenee, kun leikkaus muuttaa kissojen käyttäytymistä yhteiskuntakelpoisemmaksi.
Leikatut kissat eivät liho, jos omistaja ei yliruoki niitä. Ne ovat seurallisia ja normaalipainoisina yleensä leikkisiä ja virkeitä. Hiiren metsästys sujuu leikatultakin kissalta tuttuun tapaan, jos turha paino ja ylensyönti ei vaivaa. Omistajan tehtävä on huolehtia, että kissan paino pysyy normaalina.
Palaa otsikoihin
Vahingon sattuessa vastuu omistajalla, eläinsuojeluyhdistys ei ole kaatopaikka
Jokaisella kissalla tulee olla omistaja, joka vastaa kissan hoidosta tai sen asiallisesta ja lain mukaisesta eutanasiasta tai uuden kodin hankinnasta, jos kissasta ei voi enää itse huolehtia. Vastuuta ei voi siirtää noin vain naapureille tai vaikkapa yhdellä puhelinsoitolla eläinsuojeluyhdistykselle.
Vuosittain eläinsuojeluyhdistyksiin otetaan yhteyttä, kun omasta kissasta halutaan luopua tai kissan huomataan olevan tiine. On kuitenkin täydellinen harhakäsitys, että eläinsuojeluyhdistys hoitaa pennut tai aikuiset kissat, joita ei haluta enää itse hoitaa. Jokaisen on vastuussa omistamansa lemmikin uudelleen sijoittamisesta tai asiallisesta ja lainmukaisesta lopettamisesta. Oman kissan epätoivotutkaan pennut eivät tee tässä poikkeusta.
Ksesy ottaa yksityishenkilöiltä eläimiä vastaa poikkeustapauksissa ja perii 50 euron vastaanottomaksun kulujen peittämiseksi. Miten muutenkaan koituvat kulut rahoitettaisiin? Eläinsuojeluyhdistys toimii vapaaehtoisvoimin ilman yhteiskunnan tukea.
Vahingon sattuessa ei ole mitään syytä paniikkiin. Uusien kotien hankinta ei ole niin ylivoimaista, etteikö sitä kannattaisi yrittää laittomiin tai muuten vastuuttomiin keinoihin turvautumisen sijasta. Pentujen hoidosta selviää kyllä, kun on kerran voinut emoakin hoitaa. Pennuista kannattaa ilmoitella lehtiin, ilmoitustauluille, eläinsuojeluyhdistyksen nettisivuille ja nettitoreille. Pentujen hoitoon kannattaa kysyä neuvoja yhdistyksistä ja eläinlääkäreiltä.
Pentuja, epätoivottujakaan, ei tulisi koskaan antaa maksutta. Parin kymmenen euron luovutushinnalla voi kattaa vaikkapa emon leikkauskulut, jotta ongelmasta pääsisi lopullisesti eroon. Kannattaa muista, että pentujen hoidosta itsessään on kuluja, jos niistä huolehtii eläinsuojelulain velvoitteiden ja suositusten mukaisesti.
Palaa otsikoihin
Kissojen eutanasia, lopettaminen – eläinlääkärin tehtävä, omistajan velvollisuus
Jos kissanpentuja tai aikuista kissaa ei voi hoitaa, eikä sille voi etsiä uutta kotia, on suositeltavinta antaa lopettaminen eläinlääkärin tehtäväksi.
Monet vanhakantaiset keinot kissojen lopettamiseksi ovat nykyään laittomia ja aiheuttavat kissalle turhaa kärsimystä ja tuskaa. Niiden käytöstä tulee ilmoittaa poliisille.
Eläinsuojeluasetuksen 10. luku ”Eläinten lopettaminen” määrää, miten kissan saa lopettaa. Muut keinot ovat laittomia. Asetus on luettavissa internetissä http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1996/19960396
Palaa otsikoihin
Eläinsuojeluilmoitus voi auttaa eläimiä
Eläin ei voi pyytää apua. Ihmisen tehtävä on sitä hankkia, jos on syytä epäillä, että eläimen hoito tai kohtelu on huonoa tai eläimet lisääntyvät hallitsemattomasti.
Vuosien mittaan Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistys on ollut lukemattomia kertoja mukana tekemässä ns. tyhjennysoperaatioita, joissa vapaasti eläneen ja lisääntyneen kissojen lauma on otettu kiinni. Tällainen työ tehdään tapauskohtaisesti yhteistyössä yksityishenkilöiden, kunnan eläinlääkäreiden tai terveystarkastajien kanssa. Kissojen kunto ja tila arvioidaan. Lemmikeiksi soveltuvat hoidetaan kuntoon, leikkautetaan ja luovutetaan edelleen lemmikeiksi luovutusmaksua vastaan tai alkuperäiselle omistajalle leikkauskuluja vastaan.
Jos tiedossa on paikkoja tai alueita, joissa kissat lisääntyvät hallitsemattomasti tai elävät ilman asianmukaista hoitoa voi kissoja auttaa tekemällä eläinsuojeluilmoituksen eläinsuojeluviranomaisille. Eläinsuojeluviranomaisia ovat kunnaneläinlääkäri, terveystarkastaja tai poliisi. Myös eläinsuojeluyhdistykseen tai SEY:n vapaaehtoiseen eläinsuojeluvalvojaan voi ottaa yhteyttä.
Palaa otsikoihin
Keski-Suomen leikkaustiedotuskampanjan lisätietoja ja lähteitä
- Kissakaveria EI Jätetä –kampanja http://www.sey.fi/ajankohtaista/whiskas2009
- Koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten pidolle asetettavat eläinsuojeluvaatimukset http://wwwb.mmm.fi/el/laki/F/f23.html
- Eläinsuojelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1996/19960247
- Eläinsuojeluasetus http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1996/19960396
- 9 HYVÄÄ SYYTÄ LEIKKAUTTAA KISSASI http://www.resy.fi/artikkelit/miksi_kissat_pitaisi_leikkauttaa.html
- Loppu mouruamiselle http://www.sey.fi/ajankohtaista/tiedotteet/loppumouruamiselle
-
Sterilointi – Mitä hyötyä siitä on? http://www.purina-one.com/fi/cat/care/26.asp
- Kastroinnin/steriloinnin tärkeys http://www.myhillskitten.com/Kitten/Health/The%20importance%20of%20neutering.aspx?sc_lang=fi-FI
- KISSAN YLIPAINOISUUS http://www.clinivet.fi/artikkelit/kissa_artikkelit/artikkeli_22.html
Tämä sivu on tuotettu keväällä 2009 maakunnallista tiedotuskampanjaa varten: "Älä tuota kesäkissaa - leikkauta kissa ajoissa".
Kampanjan pääsivu Tiedotteet-sivulla.
Keski-Suomen kampanjan järjestävät yhteistyössä:
- Keski-Suomen Rotukissayhdistys ry http://www.keskis.net
- Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistys ry http://www.ksesy.fi







