SEY Ylivieskan seutu
7.3.2011 20.14

Viirulan kissalauma valmistautuu muuttopuuhiin

 

Ylivieskassa sijaitsevassa kissatalo Viirulassa valmistaudutaan hiljalleen muuttopuuhiin. Kissaväki joutuu pakkaamaan tavaransa Salmenperäntien talosta toukokuun loppuun mennessä, sillä rakennus puretaan tontille kaavoitettujen uusien talojen tieltä.
– Eihän me tästä mielellään lähdetä pois, Sisko Björkbacka, yksi Viirulan vapaaehtoisista, toteaa.
Hän kertoo, että asian suhteen edetään maltilla, jotta he löytävät toimintaan sopivat tilat.
Osa häkeistä on jo purettu. Purkamisen yhteydessä huomattiin, että avoimet huoneet toimivat paljon paremmin. Vain muutamat kissat ovat suuremmissa häkeissä. Muut liikuskelevat vapaasti huoneesta toiseen sulassa sovussa. Sähähdyksiä kuuluu harvoin.
Viirulassa on tällä hetkellä 36 kissaa, joista kuusi on löytöläisiä. Kissalaan ei oteta ennen muuttoa uusia kissoja. Jos eteen tulee joki erittäin kriittinen tapaus, tilanne harkitaan erikseen.
– Joillekin kissoille tänne tulokin on jo niin stressaavaa ja jännittävää. Yritetään järjestää niin, että niitä liikuteltaisiin mahdollisimman vähän paikasta toiseen, Björkbacka kertoo.


Kissoja jää muuttokuormista


Viirula ei ole löytöeläinkoti, mutta sinne otetaan joitain löytökissoja eläinsuojelullisista syistä tai siksi, ettei niille löydy tilaa löytöeläinpaikasta. Yleensä Viirulaan päätyvät kaikista huonokuntoisimmat tapaukset.
Björkbacka huomauttaa, että Viirulan väki hoitaa löytöeläimet omasta pussistaan, kun taas viralliset löytöeläinpaikat saavat korvauksen kunnalta.
Nivalan löytöeläimet viedään Ylivieskaan, Raudaskylälle koira- ja kissahoitola Onnelaan.
Viirula on tarkoitettu niille terveille ja sopuisille kissoille, joista omistaja haluaa syystä tai toisesta luopua. Tavoitteena on, ettei tervettä karvakaveria lopeteta turhaan. Omistajaa neuvotaan ensin etsimään lemmikilleen uutta kotia omatoimisesti esimerkiksi internetin kautta.
Omistaja maksaa luopumastaan eläimestä pienen maksun kissatalolle.
– Löytöeläimistähän ei oteta maksua tuojalta. Siinä on vain se vaiva, että ottaa yhteyttä löytöeläinkotiin ja toimittaa eläimen sinne. Huonokuntoiset eläimet pitää toimittaa aina eläinlääkäriin, Björkbacka huomauttaa.
Allergia on yleisin syy, miksi kissoja tuodaan Viirulaan.
– Jää niitä muuttokuormistakin. Huolestuneet naapurit sitten ilmoittavat niistä, Björkbacka toteaa.
Björkbacka ihmettelee, miten osa ihmisistä ei vielä nykyäänkään osaa kysellä kadonneitten kissojensa perään. Kissoja odotellaan kaikessa hiljaisuudessa kotiin. Silloin kyseessä on periaatteessa eläimen heitteillejättö.


Ilmaista kissaa ei olekaan


Björkbacka harmittelee, että kissanpentuja jaetaan ilmaiseksi. Ihmiset eivät siten harkitse kissan ottamista tarpeeksi.
– Ilmaista kissaahan ei olekaan. Se voi vaikka sairastua ja sitten tulee eläinlääkärikuluja. Siihen on varauduttava. Ja kyllähän se kissa syökin, Björkbacka muistuttaa.
Lisäksi on tärkeää uhrata muutama seteli kissan leikkausta varten. Ylivieskan seudun eläinsuojeluyhdistys järjesti tovi sitten kollikissojen leikkuupäivän Ylivieskan eläinlääkäreiden kanssa. Tempaus oli menestys ja samanlaisia päiviä aiotaan toteuttaa jatkossakin.
Björkbacka toivoo myös, etteivät ihmiset pitäisi kissojaan irti taajama-alueilla. Järjestyslain mukaan kissaa koskevat samat rajoitukset yleisillä alueilla vapaana liikkumisen suhteen kuin koiraakin. Lisäksi vapaana liikkuvaa kissaa uhkaa moni vaara.
– Nivalastakin on tullut paljon soittoja rivitaloista, että on kissoja, kissoja ja kissoja, jotka käyvät pissaamassa toisten pihoille ja muuta.
Viirulassa pienennetään vähitellen kissalauman kokoa. Vapaaehtoiset tai heidän voimansa ei tahdo riittää kovin suurta kissakatrasta varten. Tällä hetkellä koko eläinsuojeluyhdistyksen toiminnassa pyörii kymmenisen aktiivia, joista puolet pyörittävät kissataloa.
– Mielellään ottaisimme lisää vapaaehtoisia. Vaikka vain silittelemään kissoja ja vähän kakkalapiota heiluttamaan.
Björkbacka kertoo, että Viirula pyörii vapaaehtoisten suurten sydämien ansiosta. Palkkaa vapaaehtoisille ei makseta. Toiminnan ovat mahdollistaneet anteliaat ja eläinrakkaat ihmiset, sillä Viirulaan tulee mukavasti lahjoituksia.
 

Hanna Vierumäki

Nivala-lehti


Palaa otsikoihin