Yhdistyksen esittely
Yhdistys toimii valistus- ja neuvonantopohjalta. Yhdistystä pyritään tuomaan esiin erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä vaikuttamaan asenteisiin pitämällä luentoja kouluilla ja kerhoissa. Lisäksi pyritään mahdollisuuksien mukaan olemaan esillä paikallismedioissa. Eläinten viikon tapahtumat ovat olleet osana yhdistyksen toimintaa alusta alkaen ja vuosittain järjestetään tapahtumia vähintään parilla paikkakunnalla eläinten viikon teeman mukaisesti.
SEY Ylivieskan Seutu ry toimii tiiviissä yhteistyössä valtakunnallisen kattojärjestön SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry:n ja sen jäsenyhdistysten kanssa ja anoo vuosittain toiminta-avustuksia SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry:ltä. Vuosittainen eläinten viikko, 4.-10.10., toteutetaan SEYn laatiman teeman mukaisesti. SEY hoitaa jäsenrekisterin ylläpidon sekä laskutuksen. Vuonna 2011 SEY Ylivieskan Seutu ry:ssä on jäseniä n. 180 .

SEY Ylivieskan Seutu ry:ssä on SEY:n liittovaltuustossa edustaja sekä varaedustaja, jotka ovat valitut tehtäväänsä kolmeksi vuodeksi.
SEY Ylivieskan Seutu ry:llä ei ole tällä hetkellä omaa vapaaehtoista eläinsuojeluvalvojaa. Eläinsuojeluvalvonta on järjestetty muiden yhdistysten, eläinsuojeluvalvojien sekä eläinsuojeluviranomaisten kanssa.
Alueellamme toimivien löytöeläin- tai eläinhoitoloiden kanssa toimitaan tiiviissä yhteistyössä. Yhdistys käynnisti vuonna 2002 Rescue- projektin, jonka avulla pyritään löytämään terveille eläimille uusia koteja ja ehkäisemään näin niiden turha lopettaminen. Vuonna 2009 toiminnan laajennuttua järjestelmälliseksi, Ylivieskaan perustettiin kissatalo Viirula, johon kotia etsivät kissat ja muut pieneläimet sijoitettiin. Kissatalon ylläpito ja eläinten hoito hoidettiin vapaaehtoisvoimin. Vuokrattu kiinteistö sijaitsi alueella joka oli kaavoitettu uudisrakentamiseen ja vuokrasuhde päättyi kaupungin kanssa 2 vuoden jälkeen eli 31.5.2011. Uusia toimitiloja ei onnistuttu saamaan kaupungilta eikä vuokranantajaa löytynyt laajemmassakaan kyselyssä ja näin Viirulan toiminta päättyi 2-vuoden ja 2 kuukauden jälkeen.




